Sain vuosia sitten käydä Hawiilla ihastumassa maisemiin ja sikäläiseen elämänrytmiin. Valitettavasti suuri osa kuvista katosi aikanaan tietokoneen hajottua, mutta jotain tuolta ulkoiselta levyltä löysin:
Honolulun lentokenttä jo otti vastaan erilaisena kuin vaikkapa Euroopan kentät...
Waikikibussit, joilla voi tehdä kaupunkikierroksia ovat myös eri näköisiä... Kun sitten lähdimme saarikierrokselle Oahun saarella, käytössä oli nykyaikainen bussi.
Eräs saaren kuvatuimmista patsaista on hawaiilaisen Duke kKhanamoku'n patsas. Hän oli aikanaan saaren ensimmäinen olympiavoittaja ja lajina tietenkin surffaus. Kuva on Waikiki Beachin rannalta. Patsaan käsissä on paljon lei-kukkaseppeleitä. Paikassa on myös webkamera, joten voi mennä vaikka kaveria moikkaamaan webkameran kautta. Hyvä vaan muistaa aikaero, joka on 12tuntia (Suomi edellä).
Kävimme myös mormoonikirkon ylläpitämässä keskuksessa, jossa oli Hawaiin eri saarten kansojen esityksiä erilaisissa rakennuksissa ja ulkona. Saimme kokea paljon erilaisia musiikki- ja tanssiesityksiä ja saimme tietoa eri saarten kulttuureista.
Tonga-saarelta oli mukana musiikkiryhmä, jonka esitys jäi pysyvästi mieleen.Matkan varrella näimme vuorten ympäräimän rauhaisan rannan.
Tämä näkymä piirtyi sydämeen; Tyynenmeren rantaa, jossa hiekkakin näytti kultaiselta.
Viimeinen kuva on Pixabaysta, koska minulta ei löytynyt auringonlaskukuvaa Hawaiilta. Nämä auringonlaskut ja -nousut olivat jotain sanomattoman upeaa kokea sikäläisten ihmsten kanssa. Kerron niistä kohtaamisista jonain toisena päivänä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.