maanantai 19. toukokuuta 2025

Että sillä tavalla 🤔


   On tämä jotenkin niin huvittavaa, vaikka asiasta huvi onkin kaukana.   Oli tässä viikonloppuna Euroviisut. Ennakkoon uhottiin -kuten aina ennenkin- Suomelle voittoa, jopa kaksoisvoittoa, kun Ruotsia edusti suomalaisyhtye.  Ei tullut kaksoisvoittoa, ei edes yhtä. Ollaan siitä mitä mieltä tahansa, uhon suunta vaihtuikin samantien!

  Nyt vääryys tapahtui somen ja uutisten mukaan muutamassa kohdassa:

1.  Raadit antoivat pisteitä kuulemma väärien maiden edustajille. Oli monen mielestä aivan käsittämätöntä, että ammattilaisraatien mielipiteissä oli niin suuri hajonta. Miksi ihmeessä se on käsittämätöntä? En ymmärrä! Kyllä ammattilaisetkin voivat nähdä musiikkia eri tavoin. Aiemmin on ollut hyvin tavallista, että ammattilaisraadit ovat suosineet yhden tai korkeintaan kahden maan esityksiä. Nyt kerrankin ammattilaiset ajattelivat avarammin ja sekös olikin monen mielestä virhe. Ă„lkää ny viittikö pakottaa kaikkia samaan muottiin.

2. Suomalaiset sitten hermostuivat pahan kerran, kun oma(t) eivät olleetkaan voittajina tai edes kakkosena. Erityisesti asia tuntuu kirpaisevan Erikan faneja. Sija 11. on aika kaukana voitosta; se on totuus.

3. Ammatilaisraatien ja yleisön äänet erosivat monessa kohdassa suuresti. Sekin oli joidenkin mielestä vääryys. Minusta se on täysin ymmärrettävää, koska painotukset näillä ovat aikalailla erilaisia. Jotkut vaativat jo äänestyssysteemin muutosta niin, että ammattilaisraatien äänten merkitystä kavennettaisiin.

4. Nyt vielä Espanja on kehoittanut EBU:a muuttamaan äänestyskäytäntöä, koska Israel sai äänivyöryn "sympatia-äänien" muodossa. Samaa vihjattiin Ukrainan kohdalle.   Ollaan näiden maiden kappaleista tai osallistumisoikeudesta tai ties mistä mitä mieltä tahansa, äänet on annettu kuka milläkin perusteella ja sillä sipuli. Ei muut voi tietää, paljonko mukana oli sympatiaa ja paljonko aitoa kappaleesta pitämistä.  Jos tuolle linjalle lähdetään, miten määritellään sympatiapisteet? Sota? Ympäristökatastrofi? Terrorismi?  On niin monenlaisia näkökulmia asioilla.

❓Minulle tulee tuosta kaikesta olo, jotta onko Euroviisut sellaisenaan ajatuksella antaa musiikin olla yhdistämässä kansakuntia jo kokonaan aikansa elänyt juttu❓

2 kommenttia:

  1. Eikä vain Espanja, myös YLE aikoo olla yhteydessä EBUun, jotta äänestyskäytäntö päivitettäisiin… Ja onneks Erika jäi kauan kärjestä! Tunnetusti en todellakaan ole Erika-fani, mutta ennen kaikkea mielestäni on hyvä, ettei seksuaalisella provosoinnilla voiteta.

    VastaaPoista
  2. Saman huomasin, jotta YLE kans aikoo asiaan vaikuttaa. Minusta on hyvä, että on kahdenlaisia ääniä ja vielä saman verran. Nyt jo yleisöäänillä on iso vaikutus, kun sama henklö voi äänestää peräti 20:llä äänellä. Ammattilaisilla on kullakin vissiin vaan se 1ääni.

    Tuo on LAULUkilpailu, joten se seksuaalinen provosointi on ihan väärässä paikassa. Kuten eilen yks mies sanoi: "Kaljaveikot äänestää vähäpukeisia, vaikka eivät koko laulua edes kuulleet naista katsellessaan."

    VastaaPoista

Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.