Suomessahan lapset oppivat lukemaan yleensä viimeistään 7-vuotiaana. Moni lapsi osaa lukea jo mennessään kouluun. Tämä peruslukutaito on hieno ominaisuus kaikille ja edellytys pärjätä elämässä eteenpäin.
Viime aikoina on kuitenkin uutisoitu, etteivät kaikki peruskoulun yläluokilla olevatkaan osaa kunnolla lukea. Lisäksi aikuisväestössäkin on heikon lukutaidon omaavia. Lukutaidon puute tai rajallisuus heikentää osallistumista ja lisää osaltaan myös syrjäytymistä.
Maailmanlaajuinen lukutaito 15-vuotta täyttäneillä ja vanhemmilla on nykyisin n. 86,3%. Miehillä lukutaito on yleisempää kuin naisilla.
Nyt ollaan lukutaidon osalta uudessa vaiheessa, kun tarvitaan monilukutaitoa. Opetushallitus on julkaissut aiheesta artikkelin, jossa selitetään mm. tekoälyn tuomia vaatimuksia lukutaidolle. Vaikka olisit itse tekoälyä vastaan, tosiasia on, että tekoälyä käytetään jo nyt laajasti ja sen käyttö tulee lähivuosina merkittävästi kasvamaan. Tarvitsemme niin kriittisyyttä kuin erikseen tekoälylukutaitoa. On syytä muistaa, että eri tekoälysovellukset voivat jakaa hyvin erilailla tietoa samasta aiheesta! Tekoäly kun ei itse ajattele mitään, vaan käyttää keräämiään tietoja. Silloin ratkaisevaa on, millaista tietoa sille annetaan.
Lue artikkeli: https://www.oph.fi/fi/teemat-ja-kehittaminen/tekoaly-ja-muuttuva-lukutaito
Minä toivon, että vanhemmat -kaiken kiireen keskelläkin!- jaksaisivat lukea pienille lapsille. Näin lapsi oppii kirjojen merkitystä ja yhteinen lukuhetki tuo lapselle turvallisuutta. Lopulta aika, jolloin lapsi ei itse vielä lue, on kovin lyhyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.