17.11. Pois kaverilistalta -päivä
Monissa palveluissa on erilaisia kaverilistoja käytössä. Osa ihmisistä lisää sinne kaikki, jotka pyytävät kaveriksi, osa hyväksyy vain muualla tuntemiaan. Osalla kaverilista on julkisesti kaikkien nähtävänä, osalla vain omat kaverit näkevät ja osalla kaverilistan nimet on piilotettu kokonaan.
Eri palveluissa kaverilistan toimivuus tuntuu olevan erilainen. Ainakaan asetetut rajoitukset eivät kaikkialla toimi oikein. Mutta, minusta olennaisempaa on, mikä kaikki näkyy julkisesti.
Kun kaverilista on julkinen ja, jos sitten joutuu huijarin kohteeksi, vaarassa ovat asianomaisen itsensä lisäksi hänen kaverinsa. Tämä ongelma tulee myös, jos kaverit näkevät kaverilistan ja heistä jollakulla on oma kaverilistansa julkisena. Ei tarvitse olla kuin yksi henkilö, jonka lista on julkinen ja riski on olemassa.
😎 Minä tein viime talvena asiaan ison työn poistamalla Facebookin yli 300:n kaverin porukasta 2/3 perusteena julkinen kaverilista. Kyse ei siis ollut kaveruudesta millään tavalla, vaan omasta halusta suojautua hakkereita vastaan. Vieläkin listalla on muutama, jolla lista on julkinen, mutta samalla heidän listoilla on useita satoja ihmisiä.
Lisäksi tuolloin poistin kyllä myös muutaman sellaisen henkilön, joihin yhteydenpito on muista syistä katkennut. En halua roikuttaa mukana ihmisiä, jotka eivät elämääni mitenkään kuulu.
🗑️Nyt harkitsen tuota listan läpikäyntiä uudelleen. Ajatukseni on poistaa jäljellä olevista vajaasta sadasta sellaiset, joista en ole mitään kuullut pitkään aikaan joko virtuaalisesti tai muualla. Jospa se toisi paremmin esille oikeiden kavereiden julkaisuja sinne loputtomaan mainosvirtaan.
❓Miten on kohdallasi; pidätkö kaverilistaasi näkyvissä vai piilossa? Entä, oletko siivonnut kaverilistaasi vai ovatko siellä edelleen kaikki, jotka ovat sinne joskus päässeet?❓
Auttaminen tuo hyvää takaisin.


Kaverilistani taitavat olla kaikki julkisia, pitääpä tarkastaa asia. Someja tulee silloin tällöin siivoiltua, lähinnä poisteltua seurauslistoilta käyttäjiä joiden sisältö ei enää kiinnosta tai palvele tai jotka ovat jättäytyneet kokonaan pois.
VastaaPoistaJulkinen kaverilista on hankala huijareiden takia. Siksi mä pidän piilossa.
PoistaTuo seurattavien lista tosiaan ois kiva saada puhtaaksi, mutta on sivustoja, joita en ole saanut pois. Nimenomaan sellaisia, joita ei ole enää olemassakaan.