13.2. Aamukaffilla nimenmuutoksen päivänä

Päivän teema: vaihda nimesi.
Jos sinun olisi jostain syystä pakko vaihtaa etunimesi, millaisen nimen valitsisit? Asia kuulostaa helpolta, mutta usein aikuisen on vaikea tottua uuteen nimeen. Eri asia sitten on, jos käytössä on ollut jo aiemminkin nimi, joka ei ole oikea nimesi. 
   Minä harkitsin aikanaan vakavasti nimen muutosta ihan siksi, että kun oma nimi on hyvin yleinen, tulee helposti sekaannuksia. Siihen se asia jäi; suunnitteluksi. Nyt en enää viitsi, sillä kaikenlaiset muutokset vaativat toimenpiteitä niin moneen paikkaan, että antaapa olla.

13. päivä ja perjantai on mielletty epäonnen päiväksi pitkään ihmiskunnan historiassa. Syitä on sekä uskonnollisissa että pakanallisissa tapahtumissa. Kristinuskossa syitä kyseisen päivän pitämiselle epäonnisena ovat muun muassa, että Jeesuksen viimeiselle aterialle osallistui 13 henkilöä ja Jeesus kuoli perjantaina.

  Nimipäiväonnittelut saavat Sulho ja Sulo 





Kommentit