Valivali đ€
Viime aikoina on paljon kuulunut nuorten valitusta siitÀ, ettÀ nuoria ei kuulla poliittisessa pÀÀtöksenteossa. No, toisaalta olen jopa samaa mieltÀ. Tilanteeseen on kuitenkin ainakin yksi varsin selvÀ syy: nuorten poliitikkojen puute. Nyt vaalit ovat ihan kohta ja puolueet valittavat, ettÀ nuoria ehdokkaita on ollut todella vaikea saada listoille. Uutisissa on kerrottu kunnista, joissa ei ole yhtÀÀn alle 30-vuotiasta ehdokasta. Jos nuoret haluavat oikeasti vaikuttaa asioihin, se pitÀÀ tehdÀ kÀyttÀmÀllÀ yleisiÀ vaikutuskanavia. Erilaiset mielenilmaukset tuovat julkisuutta, mutta eivÀt yleensÀ johda lopulta mihinkÀÀn itse asian kannalta. Kyselin aikanaan nuorilta, miksi he eivÀt lÀhde mukaan politiikkaan. Vastauksia oli toki monenlaisia, mutta aika yleisenÀ oli vastaus: "PitÀisi pÀÀttÀÀ niin monesta sellaisestakin asiasta, joka ei kiinnosta tai josta ei tiedÀ mitÀÀn." No, sellaista poliittinen vaikuttaminen vaan on. EivÀt pÀÀttÀjÀt voi keskittyÀ vain yhteen asiaan, joka on ...