Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 17, 2025.

Kultarannassa 22.8.

Kuva
 Tuli sitten käytyä Kultarannassa katsomassa presidentin kesäpaikan puutarhaa ison remontin jälkeen.  Täytyy antaa armoa mielipiteessä sen mukaan, että nyt on ensimmäinen kesä remontin jälkeen, joten puutarha tavallaan hakee muotoaan vielä. Varsinkin istutettujen puiden pieni koko tuntui jotenkin hämmentävältä, kun muistaa aiemman puutarhan muodot. Lisään alle muutaman kuvan pienen kommentin kera. Kuvat ovat Ystäväni, Christan, ottamia ja julkaisulupa niihin on. Kuvan näkee isompana klikkaamalla kuvaa. Kultarannassahan on totuttu näkemään vuosittain vaihtuvia taideteoksia. Olen niin yksinkertainen (vai vanhanaikainen?), jotta kovin moni teos ei oikein minulle auennut.  Valitan, että en ottanut näiden nimiäkään ylös, kun olivat minulle jotenkin niin hämääviä. Tämä on Kultarannan kävijöille tuttu näkymä. Lippu liehui linnan tornissa, joten presidenttikin oli paikalla. Vähän eri kulmasta yksi minun lempikohteista puutarhassa. Erilaisia ruusuja on puutarhassa runsaasti. Havai...

Virtuaalinen ruusu nr 582

Kuva
    Viikon virtuaalisen ruusun nr 582 saa Raisa Mattila Turusta ihanista keskusteluhetkistä, joissa voidaan puhua ihan muusta kuin päivän muodista tai muusta pinnallisesta.

23.8. Kansainvälinen hashtag -päivä

Kuva
 Yleisesti käytetty termi 'hashtag' voidaan suomentaa esim. avainsana, tunniste tai aihetunniste. Vaikka suomenkielinen ilmaus on olemassa, yleisesti tunnutaan silti käyttävän kansainvälistä ilmaisua hashtag. Tämän tunnisteen (#) merkitys korostuu, jos joku hakee tietystä asiasta tietoa netistä. Hakukoneet tunnistavat jutut helpommin hashtagin kautta. Jos siis haluaa jutulleen näkyvyyttä, kannattaa laittaa jutun loppuun joku/joitain sanoja hashtag-merkillä varustettuna. Alla esimerkkinä tämä juttu. #hashtag -päivä, #Tyynen tupa  #päivän teema

22.8. Ole enkeli -päivä

Kuva
    Jokainen meistä voi joskus olla enkeli!   Ajatus on tehdä jokin pieni ystävällinen, iloa ja hyvää oloa tuova teko jollekin toiselle ihmiselle. Tässä on kuitenkin eräs hyvin olennainen asia mukana: Mitä teit, missä ja kenelle, se on  salaisuus !  Sitä ei kerrota kohteelle, eikä missään tapauksessa tietoa levitellä somessa. Ei edes pienillä vihjauksilla. Tuo salaisuus-osa taitaa tässä olla se monelle vaikein osa... Mitä esimerkiksi voi tehdä?    Otan esimerkit tilanteista, joissa minä olen ollut enkelin toimien kohteena. Pari ensimmäistä on vuosikymmenten takaa, viimeisin tältä vuodelta. 1. Sain eräänä jouluna cd-levyn, joka oli jonkun "enkelin" lähettämä. Levy oli mielimusiikkiani ja siinä oli artistien nimmaritkin. Kovasti yritin silloin selvittää, mistä levy tuli, mutta enkeli on pysynyt piilossa. 2.  Kauan sitten netissä oli sovellus nimeltä Qaiku. Se oli suomalainen  pikaviestisovellus, jossa käytiin paljon (niitä nyt niin kaipaamiani)...

Mikä tää juttu oikein on?

Kuva
    Oon varmaan todella yksinkertainen, mutta en mä ymmärrä tätä(kään) ministerin touhua: Sosiaaliturvaministeri, jonka tehtävänä on huolehtia sosiaaliturvan palveluista ja niiden riittävyydestä sekä oikea-aikaisuudesta, hän ei sitten uskalla itse avustajineen edes leikkauslistaa laatia. Nyt tehtävä on heitetty Kelalle, jonka siis tulee tehtävänannon myötä tehdä esitys sosiaaliturvamenojen karsinnasta.  Kun sitten aikanaan asiasta tehdään päätöksiä, ministeri voi vedota päätöksen perustuvan Kelan esitykseen. Pelkääkö ministeri omaa edustajapestiään, kun ei hoida omaa työtään avustajiensa kanssa?  Kyllä minä tiedän, että aina (normaalisti) on ratkaisuissa oltu yhteydessä moneenkin tahoon, mutta että vastuu siirretään oikein julkisuuden kautta toisaalle, se on uutta.  No, uuttahan oli sekin, että valtiovarainministeri antoi oman (puolueensa) esityksen budjetiksi jo ennen kuin asiasta oli keskusteltu hetkeäkään hallituskumppaneiden kanssa.    Näyttää, ett...

21.8. Ruisrock ensi kertaa vuonna 1970

Kuva
 Uutisissa kerrotaan, että Ruisrock järjestettiin ensimmäisen kerran 21.-23.8.1970.  Ruisrock on Euroopan toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti toteutettu rock-tapahtuma. Vanhin on Hollannissa toukokuussa 1970 toteutettu Pinkpop-festivaali. ❓Onko sinulla omia muistoja Ruisrockista?  Minä olin mukana sillon alkuvuosien aikaan pari kertaa, mutta siihen jäi. On vähän toisenmoinen musiikki enemmän mun makuun. Jos haluat tutkia enemmän Ruisrock'n historiaa, kurkkaapa:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruisrock

20.8. Onnellisuuskuukausi 😎

Kuva
 Elokuu on onnellisuuskuukausi! Onnellisuus on asia, jota niin moni tavoittelee. Koko asia sisältää eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Wikipedia kertoo: "Onnellisuus on tunne, johon liittyy tyytyväisyys omaan elämään, subjektiivinen hyvinvointi, elämänlaatu ja erilaiset positiiviset tunteet kuten mielihyvä, kiitollisuus ja negatiivisten tunteiden kuten masentuneisuuden ja stressin vähyys." Olen jotenkin hämmästynyt siitä, miten onnellisuus koetaan niin eri tavoin. Tämä siltä osin, että ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä omaan elämäänsä, tuntuu olevan kovin vähän. Tämä koskee niitäkin, joilla ulkonaisesti on kaikki hyvin. Tuntuu, että vahva totuus on:" Nälkä kasvaa syödessä"... pitää saada aina jotain lisää, jotta voisi olla onnellinen. Aina jotain uutta kerrottavaksi ja esiteltäväksi muille.   Olen varmaan yksinkertainen -jopa tyhmä-, mutta en tuota ymmärrä.  Miksi on niin vaikeaa olla kiitollinen ja tyytyväinen omaan eloon? Miksi niin moni yhä elää elämää, jossa ...

Valokuva valokuvapäivään

Kuva
Kävin tänään Ystävän kanssa Ruissalon Saaronniemessä. Hän otti kuvan paremman kännykkäkameran takia. (julkaisulupa on)

19.8. Maailman valokuvapäivä

Kuva
   Valokuvat herättävät ajatuksia, tunteita, muistojakin. Aiemmin kuvat olivat kansioissa ja niitä katsottiin usein yhdessä. Nyt kuvat ovat useimmiten digitaalisessa muodossa ja usein kuvan ottajan kännykässä. Silloin kuvia katsotaan pääasiassa yksin tai jonkun kaverin kanssa. Yllä oleva kuva on eilen otettu Ruissalon kansanpuistossa. Ihana kävelytie puiden suojassa. ❓Millainen on viimeisin sinun ottamasi kuva❓

17.8. Älä koskaan luovuta -päivä

Kuva
   Jokaisella on joskus päivä, kun haluaisi 'lyödä hanskat naulaan' ja vain luovuttaa. Kuitenkin useimmiten sisu -tai mikä lie- saa meidät jatkamaan yrittämistä.     Wikipedia kertoo luovuttamisesta: "Luovuttaa on suomenkielinen verbi, joka tarkoittaa jonkin asian, omaisuuden tai oikeuden antamista tai siirtämistä toiselle henkilölle tai taholle. Synonyymisanakirja puolestaan toteaa luovuttamisen tarkoittavan: "luopua, antautua, antaa". Hidasta elämää -sivusto tarjoaa 14 asiaa, joita kannattaa kokeilla ennenkuin luovuttaa:   https://hidastaelamaa.fi/2015/04/ala-viela-luovuta Emmehän luovuta ennenkuin se viimeinenkin keino on ensin kokeiltu?

Rakas!?

Kuva
   Minulle on aikalailla hämmentävää saada täysin tuntemattomalta mieheltä viesti, jossa hän puhuttelee minua rakkaaksi.  Ei, ei ole kyse huijauksesta, sillä tiedän ko. miehen, mutta en ole koskaan juttusilla ollut.  Miten sillon voisin olla rakas? Minusta on jo kauan tuntunut, että nykyisin joitain sanoja käytetään liian herkästi, osaa jopa väärässä paikassa. Voin olla poikkeus asiassa, mutta näin koen. Käytän sanaa 'rakas' hyvin varoen ja ajatuksella, sillä minulle se sisältää paljon enemmän kuin vain  kepeän tokaisun. Sama koskee sanaa 'ystävä'.   Kun tokaisin tuolle miehelle, että en voi olla hänelle rakas, hän laittoi myöhemmin viestin, jossa puhutteli minua 'rakas ystävä'.  Siihen loppui viestintä, sillä estin hänet. En ole tuntemattomille sen paremmin rakas kuin ystäväkään. Kaveri voin olla ja se voi osan kohdalla ajan myötä muuttua ystävyydeksi (jopa rakkaudeksi), mutta se ei voi olla heti mitään suurta ja syvällistä. En kiellä ketään muuta kok...

17.8. Suurten ikäluokkien tunnustamispäivä

Kuva
  Suureen ikäluokkaan kuuluvat (vuosina 1945-1950 syntyneet, joissain sanotaan, jotta 1945-1960 syntyneet) kuulevat usein, miten heillä on kaikki hyvin. Lisäksi kovin moni kadehtii tämän ryhmän eläkkeitä ja joidenkin hankkimaa omaisuutta.  On ikävää, että tässä yhteydessä unohdetaan näiden ihmisten pitkä työura ja elämä jopa vailla mukavuuksia.  Nykyisin ajatellaan, että jo hyvin nuorena on saatava kaikki hienoudet ja mieluiten yhteiskunnan tarjoamana. Keskusteluissa unohtuu herkästi, ettei monia avustuksia edes ollut silloin, kun suureen ikäluokkaan kuuluvat olivat nuoria aikuisia ja rakensivat omaa kotiaan ja elämäänsä!  Wikipedia muistuttaa: "Vielä 2020-luvulla he (suuret ikäluokat) katsovat televisiota, 80% lukee paperisia sanomalehtiä ja useimmat aikakauslehtiä. Somesta he käyttävät eniten Facebookia. He harvoin käyttävät nettikauppoja ja moni aloitti työuransa ilman tietokonetta."         Omalta kohdaltani muistan, että  opiskeluun...