Uutisissa kerrotaan, miten äiti ei saa 5-vuotiaalta lapseltaan kännykkää pois, koska siitä seuraa "ahdistus". Minä kyllä koen, ettei ole alkuunkaan kyse mistään ahdistuksesta, vaan normaalista kiukuttelusta. Kun 5-vuotias saa tahtonsa läpi kiukuttelemalla, miten äiti aikoo selvitä hänen kanssaan murrosiässä? Jutussa kerrotaan, että lapsi viettää kännykän kanssa vähintään 2tuntia, mutta enintään 5 tuntia/päivä. Lisäksi lapsi ei suostu menemään ulos, vaan viettää senkin ajan kännykän parissa. Äiti toteaa myös lapsen puhetaidon viivästyneen. Äidin kerrotaan myös olevan huolissaan lapsen pärjäämisestä koulussa, kun on ns. avoluokkia. Jää tunne, että ongelma halutaan siirtää muiden hoidettavaksi. Nythän lääkärit ovat kertoneet saaneensa vanhemmilta pyyntöjä, jotta lääkäri kirjoittaa koululle ohjeen kännykän sallimisesta "ahdistuksen estämiseksi": Useimmat lääkärit tuntuvat olevan ajatusta vastaan, sillä perusteluna vanhemmat käyttävät sitä, että lapsen p...