Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 18, 2026.

Virtuaalinen ruusu nr 604

Kuva
   Viikon virtuaalisen ruusun nr 604 saa psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen ajatuksia herättävistä kirjoista, videoista ja haastatteluista.

Keftedes eli kreikkalaiset lihapullat

Kuva
   Meitä, joilla on monia mukavia muistoja Kreikasta, on paljon. Moni meistä on nauttinut siellä myös kreikkalaisia lihapullia. Jospa tänään olisikin aika nauttia lihapullia kreikkalaiseen tapaan. Ohje löytyy;  https://elamaajamatkoja.fi/2015/10/kreikkalaiset-lihapullat/

24.1. Aamukaffilla kohteliaisuuspäivänä

Kuva
"Kohteliaisuus on toisen ihmisen ja hänen asemansa arvostavaa huomioon ottamista vuorovaikutuksessa. Sen tavoitteena on tehdä kanssakäymisestä ristiriidatonta ja sujuvaa. Kohteliaisuus on sidoksissa kulttuuriin, kieliyhteisöön ja aikaan." (Wikipedia) Kohteliaisuus on tapa, joka avaa monia ovia, mutta kohteliaisuuden huomiotta jättäminen voi myös sulkea monia ovia.

Suolainen kukkapiirakka

Kuva
Piirakkapäivään suolainen kukkapiirakka eli Västerbotten-kasvispiirakka: Piirakka kuin kukkataulu! 🌼🌸🌺 Juustoinen kasvispiirakka saa tomaatti- ja sipulitäytteistä juhlavan koristelun. Piirakan voi paistaa edellisenä päivänä valmiiksi ja lämmittää ennen tarjoilua foliolla peitettynä (200 asteessa noin puoli tuntia)." Kukkapiirakan ohjeen löydät:  https://www.kinuskikissa.fi/suolainen-kukkapiirakka

23.1. Aamukaffilla kaunokirjoituspäivänä

Kuva
Tänään on kaunokirjoituspäivä. Aikanaan koulussa opeteltiin kaunokirjoitusta. Aikamoisia  harakanvarpaitakin välillä syntyi. Kaunokirjoitus oli koulussa oppiaineenakin.    Nyt moni nuori ei osaa tätä perinteistä taitoa ollenkaan. Eletään digiaikaa ja monen käsin kirjoitus on hankalasti luettavaa raapustusta. Jos haluat tietää kaunokirjoituksesta enemmän, tutustupa Anna-lehden  artikkeliin aiheesta!     

Airfryer pulled pork makaronilaatikko

Kuva
Helppoa ja makoisaa, mutta vähän erilaista makaronilaatikkoa.

22.1. Aamukaffilla elämänpäivänä

Kuva
  Elämänpäivä oli alkujaan juhla ilolle ja kiitollisuudelle lapsista, mutta nykyisin päivää vietetään ilolle ja kiitollisuudelle kaikesta hyvästä, mitä elämässämme on. Jokaisella on joskus niitä huonoja päiviä, mutta lopulta hyvät päivät ja hyvät hetket ovat elämässämme useimmiten enemmistönä. 👉 Tehdään siis tästäkin päivästä paras mahdollinen.  Nimipäiväonnittelut tänään saa Visa.

Lintulautalive

Kuva
 Yle kertoo: ".Sipoolainen lintulauta avautuu koko Suomelle – tekoäly tunnistaa Lintulautaliven vieraat. Lintulautalive käynnistyi 21.1. ja päättyy 11.2. Lisätietoa Ylen sivuilla.

Lehdykkä nr 6

 Lehdykkä nr 6 on julkaistu. Tällä kertaa mietityttää se, miten sitten pärjää ja muistona on juttu aiheella 'Itse piti hankkia'.

Ruokavinkki: Airfryer munaveneet

Kuva
Vähän erilainen ja kokeellinen ruokavinkki tällä kertaa. Vaikuttaa -ainakin minusta- oikein mielenkiintoiselta. 

21.1. Aamukaffilla oikean leivän päivänä

Kuva
  Tänään on ' Oikean leivän päivä '. Toki kaikki leipä on yleisesti ajatellen oikeaa, mutta tänään kyse on nimenomaan lisäaineettomasta leivästä. Kun katsoo kaupan leipien tuoteselostetta - jos sellainen on -, voi usein nähdä useitakin erilaisia lisäaineita. Niillä lisätään leivän säilymisaikaa yms.    Minusta kaikkein parasta on kuitenkin leipä, jossa ei ole käytetty lisäaineita, vaan ainoastaan perusaineet. Jokainen tietenkin makunsa mukaan. Nimipäiväonnittelut tänään saavat Aune, Auni, Netta ja Oona.

Tiedoksi pieni muutos

Kuva
    Saamani palautteen perusteella palautan huomisesta alkaen päivän teeman pienellä selostuksella mukaan Aamukaffille. Palautteen mukaan pelkkä maininta "ei ole kiva".  Siispä jatkossa muutama sananen päivän teemasta mukaan. Samalla päivän ruokateema muuttuu otsikolle 'päivän ruokavinkki' ja se tulee nähtäville aamuisin n. klo 7 omana juttunaan.

Keittokuukauteen hernekeittoa

Kuva
   Muutaman kerran vuodessa teen hernekeittoa. Käytän siinä useimmiten jauhelihaa, joskus kinkkukuutioita. Enkä laita porkkanoita.  Herneet liotin yön yli ja aamusella sitten aineet haudutuspataan. Usean tunnin jälkeen mausteiden tarkistus ja syömään. Niin, minä pidän tuollaisesta paksummasta hernekeitosta eli ihan tarkoituksella ei enempää lientä. 

20.1. Aamukaffilla

Kuva
 Jos noudatat päivän teemaa, olethan varovainen! Monin paikoin on todella liukasta.

Pihabongaus 24.-25.1.

Kuva
"BirdLifen Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma. Se järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna.. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla." 👉 Lisätietoa :   https://www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus/

Munakaspäivään ohjeita

Kuva
  Munakas on todella moneen tilanteeseen sopiva nopeasti valmistuva ruoka.    Linkin takana 36 erilaista munakasohjetta ja vinkkejä makoisan munakkaan valmistamiseen. https://anna.fi/ruoka/nain-syntyy-meheva-munakas-36-ruokaisaa-ja-herkullista-munakasta

19.1. Aamukaffilla

Kuva
  Muistin avuksi harjoituksia esim. Muistipuiston sivuilla Vahvikkeen sivuilla

Lehdykkä nr 5

Uusimmassa Lehdykässä ihmettelyä uhittelusta ja muistoja lapsuudesta.

Peking kanaa päivän ruokateeman mukaisesti

Kuva
Pekingin kana on helppo tehdä kotona ja valmistuksessa hitain vaihe taitaa olla ainesten pilkkominen. Jos video ei aukea tähän, se löytyy suomenkielellä selostettuna:  https://www.youtube.com/shorts/35s0GYsm-_Q

18.1. Aamukaffilla

Kuva
 Tänään on myös uusikuu . 🌑 Wikipedia kertoo asiasta: "Uusikuu on Kuun vaihe, jolloin Maahan näkyvä eli "maahan katsova" Kuun pinnan osa on kokonaan vailla Auringon valaisua, koska Aurinko valaisee juuri Kuun vastakkaista puolta. Maahan Kuu näyttää siis kokonaan pimeältä. Kuuhun perustuvissa kalentereissa eli kuukalentereissa uusikuu aloittaa uuden kuukuukauden."