Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuuta 4, 2025.

Lukuvinkki 23📖

Kuva
 Vaikka nyt ei ole joulunaika lähelläkään, kirja liittyy tavallaan jouluun... Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys   Alussa tuli muutaman kerran olo, ettei kirjan nimi ja teksti kulje lainkaan samaa rataa. Mutta, se alun monenmoinen kerronta valmisti kirjan päätehtävään, joulupäivystykseen. Sophia ja Elsa saavat "hullun idean", joka kehittyy, tuo uusia ihmisiä matkaan mukaan ja herättää niin monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksiakin. Eikä osaton tapahtumien kulkuun ole teiniangstia poteva nuori tai joulupukkikaan. Olennaisena tausta-ajatuksena oli: "Jouluna ei kenenkään tule olla yksin": Kirja kosketti minua syvästi. Ehkä juuri siksi, että vähän samankaltaista juttua aikanaan haaveilin minäkin toteutettavaksi. Tosin, minulla se ei olisi ollut vaan joulun asia. Voit lukea kirjasta tarkemmin:  https://www.storytel.com/fi/books/yksinäisten-sydänten-joulupäivystys-2903669

10.5. Lapsettomien lauantai

Kuva
    Juuri äitienpäivän alla vietetään lapsettomien lauantaita.  Tämä  lapsettomien päivä on nimenomaan tahattomasti lapsettomien päivä. Sellaisten lapsettomien. jotka eivät ole toiveistaan huolimatta saaneet lasta.  Vapaaehtoisesti lapsettomilla on oma päivänsä. elokuun ensimmäinen päivä. Kun lapsettomuus voi olla monelle todella kipeä asia, en ollenkaan voi ymmärtää päivän sijoittamista juuri äitienpäivän alle. Nythän ajankohta korostaa äitiyttä ja ihmiset keskittävät suuresti voimansa nimenomaan äitienpäivään. Tuntuu, että tahattomasti lapsettomat halutaan hukuttaa äitienpäivätouhun taakse. Melkein mikä tahansa muu ajankohta olisi parempi!  Tahattomasti lapsettomista moni kaipaisi jotain aivan muuta.

Virtuaalinen ruusu nr 567

Kuva
 Viikon virtuaalisen ruusun nr 567 saa Tekoäly.fi:n Juha nopeasta ja selkeästä vastauksesta esitettyyn ongelmaan.

Lukuvinkki 16-22

Kuva
Tällä kertaa tulee lukuvinkkinä koko sarja 'Huippuvuorten yöt' . Kirjailija Ellinor Rafaelsen Kirja 1.   Pohjoisen kutsu Kirja 2.  Viimeinen laiva Kirja 3.  Käenpoikanen Kirja 4.  Lumottu Kirja 5.  Viimeisen kerran Kirja 6.  Myrkylliset kielet Kirja 7. Jälleennäkeminen    Kirjojen päähenkilö on Tora, nuori norjalaisnainen. Toran elämässä on rakkautta, suurta surua, seikkailua, elämyksiä, pelkoa, uhmaa, lämmintä ystävyyttä jne.  Nämä kirjat on rakennettu kiehtovaksi ja monenlaisia ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi.  Ja edellinen kirja loppuu aina kohtaan, joka houkuttaa lukemaan pian seuraavankin kirjan. Sarjasta on luettavaksi ilmestynyt jo kaksi muutakin kirjaa, joista toinen (Kosto) tulee äänikirjana kesäkuussa ja toinen (Valheen vanki) elokuussa.   Tarkemmin kirjoista voit lukea:  https://www.storytel.com/fi/authors/ellinor-rafaelsen-7696

9.5. Eurooppa-päivä

Kuva
Kuva. Euroopan Unioni Wikipedia kertoo: "Nykyään toukokuun 9. päivästä on tehty Euroopan unionin symboli (Eurooppa-päivä), joka yhdessä yhteisen valuutan (euro), lipun, kansallishymnin kanssa Euroopan unionin poliittisena toimijana. Eurooppa-päivä on tarkoitettu unionin kansoja ja kansalaisia yhdistävien juhlallisuuksien päiväksi."

Opin uuden sanan... 😍

Kuva
      Tein matkaa ystävällisen taksikuskin autossa, kun hän jutteli kaikkea elämään liittyvästä. Usein hän puheessaan viittasi vaimoonsa. Hän ei kuitenkaan käyttänyt yhtä (selventävää) kertaa lukuunottamatta sanaa 'vaimo'. Hän käytti nimitystä 'elämän sulostuttaja'.  Jotenkin se kuulosti todella suloiselta, sillä mies oli jo eläkkeellä ja sen ikäisiltä kuulee harvoin mitään todella hempeää. "Oppia ikä kaikki", sanotaan. 👍

8.5. Järjestä kirjapäivä

Kuva
 Kirjoilla on yhä monen elämässä iso merkitys. On ollut mielenkiintoista jutella ihmisten kanssa kirjoista ja lukemisesta nyt, kun kirjoja on saatavilla eri muodoissa. Perinteillä kirjoilla on oma vankka kannattajakuntansa. E-kirjat ovat helppoja ottaa mukaan melkein minne vaan. Äänikirjat taas tuovat erilaisia mahdollisuuksia silloin, kun lukeminen on syystä tai toisesta hankalaa. Perinteinen kirja tuntuu erilaiselta lukiessakin, sanoo moni. Minulla on perinteisiä kirjoja ja ihan normaali kirjahyllykin. Eniten sieltä löytyy aforismikirjoja, erilaisia opaskirjoja ja muutama matkailuun liittyvä kirja. Varsinaisia romaaneja ei kyllä löydy. E-kirjoja luin aiemmin reissujen aikana. Kun tabletti oli muutenkin mukana, olivat myös kirjat. Nykyisin suosin äänikirjoja. Niissä sama e-kirjojen helppous, mutta silmät eivät rasitu. Kuuntelen lähes aina kuulokkeilla, niin eivät naapuritkaan häiriinny, vaikka yön hiljaisina tunteina kuuntelen. Nyt on menossa sarja 'Huippuvuorten yöt'.  Kerro...

7.5. Ärtyisyyden poistopäivä

Kuva
 Päivän teema kuulostaa viisaalta, mutta samalla herää kysymys: Miten? Joskus sitä vaan on ärtynyt kenties monestakin syystä ja se ärtymys ottaa vallan.  Millaisia keinoja tähän poistamiseen siis on? Tutkailin asiaa netistä ja siellä kerrottiin, jotta liikkeelle lähteminen on hyvä keino, nukkumiseen tulee kiinnittää paljon huomiota ja panostus sosiaalisiin suhteisiin on merkityksellistä. ❓Mitä muuta on keinoiksi poistaa ärtymystä❓

Äkkiä se mieli muuttui🤔

Kuva
  Vain muutama päivä meni, kun hallitus on jo pyörtämässä esityksiään.  Suurituloisille esitys lupaa suuren veronalennuksen perusteluna se, että se houkuttelee heitä tekemään enemmän töitä. Näin alennus kuulemma maksaa itse itsensä.  No, saahan sitä kuvitella.  Monet suurituloiset ovat julkisuudessa kertoneet, että he arvostavat enemmän vapaa-aikaa, eikä moinen tulonlisä houkuta lisätöihin. Sillalailla. Samaan syssyyn tuli esitys veronalennuksista eläkeläisille. Pieneen eläkkeeseen se tarkoittaa 20€/vuosi. Siitähän jo kirjoitin aiemmin ( https://tyynentupa.blogspot.com/2025/05/mihin-mina-oikein-joudunkaan.html ) Suurta eläkettä nauttiville puolestaan oli luvassa suuri alennus. Sille ei tosin kerrottu mitään perustetta, koska perusteeksi ei sovi "Menkää töihin" tai "Tehkää enemmän töitä".  No, tästähän tietysti syntyi soppa ja nyt hallitus ottaa uuteen käsittelyyn tämän isoa eläkettä nauttivien veronalennuksen.  Jännä juttu, ettei tätä perusteluasiaa ajatelt...

6.5. Runo tyynylläsi

Kuva
  Runo voi kertoa niin paljon...

Mihin minä oikein joudunkaan?🤔

Kuva
Mihin sitä oikein joutuukaan tämän veropienennyksen kanssa? Kun on pieni eläke, on se pienennyskin pieni. Vai mitä tuumaat, kun kerron, että verotus kutistuu 20€/VUOSI. Eli, n. 1,67€/kk. Mahtaa tulla sijoitusvaikeuksia! 😣

5.5. Museon ystävien päivä 🏛️

Kuva
 Wikipedia kertoo: "Museo on laitos, joka kerää, säilyttää, tutkii ja pitää esillä historiallista, kulttuurihistoriallista tai luonnontiedettä koskevaa aineistoa." Olen aiemmin ollut innokas museoissa kävijä ja usein nimenomaan vähän erilaisissa museoissa. Toki on ne ns.pakollisetkin käyty, mutta enemmän ovat muut koskettaneet.  Laitan alle kolme varsin erilaista museota, jotka ovat puhutelleet minua omalla tavallaan merkittävästi. Kultamuseo Tankavaarassa kertoo kullanhuuhtojien elämästä eri tavoin. Kon-Tiki-museo Oslossa kertoo tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin retkistä Tyynellä valtamerellä. Museon viralliset sivut löytyvät TÄÄLTÄ : Eräs järkyttävimmistä museoista, joissa olen käynyt on Dachaun keskitysleiri n museo. Olen kyllä käynyt monien eri ammattien museoissa, lelumuseoissa, nallemuseoissa, monissa kotiseutumuseoissa. luonnontieteellisissä museoissa jne.  Eniten minua puhuttelevat erilaisissa elämänolosuhteissa eläneiden ihmisten elämästä kertovat museot.

Nyt palo käämit 🤬

Kuva
  Mitä hittoa, MATKAHUOLTO?! Tuli ilmoitus, jotta on saapunut (tilaamani) paketti ja että sen toimituspaikka on muuttunut. 1. Voisko lähetys kerrankin mennä sinne, minne on pyydetty? 2. Otin taksin, kun en muuten ilmoittamaanne paikkaan pääse. On vaan pikkuinen ongelma asiassa: ilmoititte, että paketti on noudettavissa paikallisen R-kioskin matkahuollon pakettipisteestä. Menin taksilla sinne, vaan kun ilmoittamallanne R-kioskilla EI OLE pakettipistettä!. 🤬 Missähän se pakettini nyt on? 😡 Kai te nyt hoidatte pakettini sinne, minne se on pyydetty?  

Lukuvinkki 15

Kuva
Wendela Antepohl; Anna Lillkung: Bonusprinssi - Norjan kuninkaallinen skandaali En yleensä lue (kuuntele) julkkisjuttuja, mutta jotenkin tämä houkutteli kuuntelemaan. Nimenomaan kysymyksiä herätti / herättää se, mikä meni hänen kohdallaan pieleen. Ei siihen selkeää vastausta tullut kirjastakaan, mutta vahvasti minulle tuli olo, että poika eli linnassa ilman roolia. Moneen kertaan tuli esille, että prinssiparin kahdella lapsella oli selkeä rooli tulevissa kuninkaallisissa tehtävissä, mutta Mario oli vain mukana. Nyt on tietenkin turha jossitella, että ehkä tilanne ei olisi nykyinen, jos hänellekin olisi rakennettu jokin ei kuninkaallinen rooli tulevaisuutta varten. Nyt tilanteessa on niin paljon ongelmia... Voit lukea lisää kirjasta: https://www.storytel.com/fi/books/bonusprinssi-norjan-kuninkaallinen-skandaali-10931260

4.5. Maailman naurupäivä 🤣

Kuva
   Wikipedia kertoo: "Nauraminen on ihmiselle tyypillistä, kun hän kuulee, näkee tai tuntee jotain hänestä hauskaa tai huvittavaa." Varmaan olet kokenut myös sen, miten nauru tarttuu porukassa; kun yksi nauraa, pian muutkin naurravat. Tiesitkö tätä? Nauraessaan ihminen käyttää kaiken kaikkiaan 300 lihasta, joista 15 sijaitsee kasvoissa!  Ajattelepa siis, miten merkittävä kuntojumppakin nauru voi olla.