25.4. Puhelinpäivä 📞

Amerikkalainen Antonio Meucci rakensi ensimmäisen puhelimensa vuonna 1854 pitääkseen yhteyttä liikuntakyvyttömään vaimoonsa. Häntä pidetään puhelimen keksijänä.

   Puhelin on vuosisatojen kuluessa kokenut monia muutoksia niin ulkoisesti kuin teknisestikin. Ja muutoksia tulee yhä jatkuvasti.

Kun olin lapsi, kotona oli yksi puhelin, kiinteästi seinässä. Siinä ei salaisuuksia voinut puhua, kun kaikki olivat kuulemassa ja -totuus on- , että moni myös höristi korviaan varmasti kuullakseen kaiken.  Jos oltiin pois kotoa, kukaan ei vastannut ja sillä hyvä.

Minulla oli sitten vuosikymmeniä myöhemmin kotona seinäpuhelin, jossa oli vastaajakin. Viestin saattoi kuulla koskematta puhelimeen - jos sattui olemaan paikalla puhelun tullessa.

Kerran minulla oli illalla pakollinen työhön kuuluva meno ja pieni koirani oli leikattu päivällä. En voinut jättää koiraa yksin, joten koiran tuttu kaverini tuli Roopen seuraksi. Kun olin ajanut työmatkan työpaikalle, soitin kotiin. Olimme kaverini kanssa sopineet, ettei hän vastaa, vaan juttelen hiukan Roopelle. Kaverini kertoi väsyneen Roopen kuultua ääneni hypähtäneen äkkiä ja juosseen puhelimen alle. Siinä Roope kuunteli jutteluani kallistellen päätään ja vastaillen minulle. 💙 Sama tapahtui, kun soitin uudelleen juuri ennen työpaikalta kotiinlähtöäni. Vastaaja oli kätevä monessa tilanteessa.

  Nyt lähes kaikilla on kännykkä, joka tuntuu monella olevan kuin liimattuna käteen. Vaikka kännykkä voi olla turvaväline ja hyödyllinen monessa hetkessä, se tuntuu liian usein olevan myös erottamassa ihmisiä. Ei enää kohdata kasvotusten ja koeta sitä kohtaamiseniloa, kun kännykällä asia hoituu helposti. Ei tarvitse poistua minnekään, ei järjestää tarjoilua ja puhelun voi helposti jatkaistakin. Viestimällä se on vielä helpompaa, kun ei tarvitse edes puhua. Eräs tuttuni sanoi, että hän viestii lähes aina - wc:ssa... 😲
   No, jokainen tavallaan, mutta minä arvostan kännykkää monessa, mutta useimmiten arvostan paljon enemmän aitoa kohtaamista.