sunnuntai 6. huhtikuuta 2025
6.4. Maailman pöytätennispäivä📢
Pöytätennis eli pingis on hyvin suosittu peli monessakin paikassa. Säännöt ovat yksinkertaiset ja pöytää lukuun ottamatta välineetkin ovat edullisia.
Pelipöytiä on erilaisissa pelihalleissa, monissa nuorisotiloissa, leirialueilla ja maailmalla jopa puistoissakin. Moni lajista innostunut kuljettaakin esim. matkoillaan mukanaan omaa mailaa ja palloja ja näin hänellä on usein mahdollisuus päästä pelaamaankin.
Pingis on myös olympialaji (vuodesta 1988), joten, jos asiasta oikein innostuu, on mahdollista kisata laajasti kansainväliselläkin tasolla.
👉 Suomen Pöytätennisliitto kertoo pelin vaikutuksista: "Pöytätennis - kansanomaisemmin pingis - on vauhdikas ja hauska urheilulaji, jonka pelaaminen kehittää reaktiokykyä, ketteryyttä ja nopeutta. Pelatessa kasvaa myös lihaskunto kuin itsestään. Taitolajina pöytätennis kehittää monipuolisesti vartalonhallintaa ja keskittymiskykyä."
Kotiversiona voi pelipöytänä käyttää mitä tahansa suorakaiteen muotoista isoa pöytää, jossa on tasainen pinta. Kotiversiossa pelialueet voi rajata vaikka ns. maalarinteipillä, jonka saa helposti pois jälkiä jättämättä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.