tiistai 8. huhtikuuta 2025

8.4. Eläintarhan ystävien päivä 📢


 

Eläintarhoja on todella monenlaisia. Valitettavasti myös sellaisia, joita ei pitäisi olla. En kuitenkaan halua nyt julistaa joidenkin eläintarhojen ikäviä asioita, vaan tuoda esille eläintarhojen hyviä ominaisuuksia.

On hyvä ja tärkeä muistaa, että moni eläintarha on pelastanut eläimiä kuolemasta kokonaan sukupuuttoon! Hyvin hoidettu eläintarha, jossa on täysillä panostettu eläinten hyvinvointiin, on ihana retkikohde. Suomessakin on monia hienoja eläintarhoja, mm. Korkeasaari (josta kuvakin on), Ähtäri, Ranua jne.
Ruotsista tulee mieleen Eskilstunan eläintarha, jossa aikanaan näin ensi kertaa lumileopardin. Siellä kun on ollut ainakin aiemmin 'vuoden vieras' eli joku eläin kesän ajan vieraana. Oli se aikamoinen elämys, kun lumileopardi tassutteli nenän edessä valtavine tassuineen. Ne tassut kun olivat aikuisen ihmisen pään kokoiset!
Norjasta tulee mieleen maailman pohjoisin eläintarha Narvikissa ja Kristiansandin eläintarha sekä Oslon eläintarha. Suldal/Sand tarjoaa pienen erilaisen eläinkokemuksen Laksestudion myötä. Se on pieni huone, jossa on lasiseinä jokeen (ollaan siis maan alla), jossa kalat tulevat lasin taakse "moikkaamaan".
Mainitaan nyt vielä yksi, nimittäin Itävallan Innsbruckissa on maailman korkeimmalla oleva Alpen Zoo-eläintarha.

Jos eläintarhat kiinnostavat virtuaalisesti (tai haluat tutkia niitä mahdollisia vierailuja ajatellen), laita hakukoneelle "Eläintarha" tai "Zoo" ja halutessasi maa, josta haluat eläintarhoja katsoa. Saat paljon linkkejä hyvinkin erilaisiin eläintarhoihin.

💡Lisäänpä tähän vielä linkin, josta kautta voit seurata villieläinten elämää reaaliajassa (24/7). Kameroita on useita eri paikoissa ja niissä näkee erilaisia eläimiä. Kurkkaapa siis Africam-sivustolle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.