Viime aikoina on paljon puhuttu terveystoimen säästöistä. Siinä yhteydessä on eri puolilla Suomea tullut esille mm. ikäihmisten päivätoiminnan siirtäminen nettiin. Siis toiminta, joka on tuonut muuten paljon vain kotona neljän seinän sisällä olevia ihmisiä kohtaamaan toisiaan ja tekemään asioita yhdessä, se halutaan nettiin.
Mielestäni netti voi erinomaisen hyvin olla täydentävä palvelumuoto, mutta se ei saa tulla ainoaksi palveluksi. Erityisesti huonosti liikkuville ikäihmisille se aito ja todellinen kohtaaminen samassa paikassa on todella tärkeää! Minä väitän, että kustannuksissa ei todellista säästöä synny, sillä erakoituminen kotiin vain netin varaan, tuo pian tilalle terveydellisiä ongelmia. Kun ei liikuta sitäkään vähää kuin kohtaamisissa muuten, kunto rapistuu. Lisäksi moni ikäihminen on jo nyt, kuultuaan suunnitelmista, puhunut siitä, miten tuon säästön myötä yksinäisyys lisääntyy ja sen myötä mielenterveys tulee horjumaan.
Entä ne henkilöt, jotka ovat päivätoiminnassa, mutta eivät voi eri syistä siirtyä netinkäyttäjiksi, jäävätkö he sitten erakoitumaan kotiin?
Varmaan tässä jotkut ajattelevat, että järjestöt voivat järjestää tilalle jotain. Voivatko? On hyvä muistaa, että hallitus on kaikessa viisaudessaan päättänyt leikata jättisumman sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksista. Monessa järjestössä mietitään nyt, onko edes nykyistä toimintaa mitenkään mahdollista jatkaa! Eikä avuksi tässä tule toinen hallituksen vaatimus, jonka mukaan omaisten tulee hoitaa ikäihmisensä. Se on monelle mahdotonta jo välimatkojen tai esim. oman työssäkäynnin ja sen myötä jaksamisen takia. Kaikilla ei ole myöskään taloudellista mahdollisuutta järjestää omaisilleen palveluja. Eikä voida unohtaa niitäkään, joilla ei ole omaisia, jotka voisivat tehdä yhtään mitään!
Nyt on löydettävä säästökeinoja, joiden vaikutukset tuovat oikeasti säästöä, eikä vaan menot siirry kohteesta toiseen. Niiden seurannaisvaikutusten arviointi tuntuu nykyisin unohtuvan aivan liian usein.
torstai 13. helmikuuta 2025
Ei näin! 🤔
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.