Varsinaista aliarviontia🤔
Raakaa peliä, joka vei lopunkin luottamuksen.
Kansalaiset ovat enemmän tai vähemmän odottaneet tärkeää tietoa siitä, kenestä tulee Kelan uusi pääjohtaja. Asia piti Kelan valtuuston päättää tänään. Piti, mutta... ei ennen vaaleja sitten uskallettukaan. Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustajat halusivat kuitenkin lisäaikaa päätökselle. Ihan sattumalta vaan... Esille on tullut ajatus, että kokoomuksen edustajat haluavat haastatella uudelleen Heli Backmania. Eikä sitä haastattelua millään voinut järjestää ennen vaaleja (olisi onnistunut, jos olisi haluttu!). Niinpä saatiin syy siirtää päätöksenteko vaalien yli. Toivottavasti ihmiset ei vaan unohda tätä peliä aikana, jolloin on menty kaiken aikaa pelistä toiseen...
Kelan hallituksen esitys pääjohtajaksi oli Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan toimitusjohtaja Heli Backman, joka voitti äänestyksessä työministeri Arto Satosen luvuin 8-1. Sitä paitsi, työministeri Satonen oli asiantuntijoiden mielestä hakijoista loppusuoralle päässeistä heikoin ko. tehtävään. Nyt halutaan vaativaan tehtävään nostaa taidoiltaan heikoimmaksi arvioitu, mutta sopivan puolueen jäsen. Sellaista se on, poliittinen peli. 😡
Kommentit
Lähetä kommentti
Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.