Suomessa on tarjottu vuodesta 1948 koululaisille maksuton kouluruoka, sillä kaikki esi- ja peruskoulussa sekä lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskeleva on oikeutettu maksuttomaan kouluateriaan. On hyvä myös muistaa, että vain Suomessa ja Ruotsissa koululaiset saavat maksuttoman aterian; muualla ruoka on maksullista tai oppilailla on mukanaan eväät.
Aikojen myötä suosituimmat kouluruoat ovat muuttuneet. Vuonna 2022 olivat Iltasanomien mukaan suosituimmat kouluruoat Turussa:
- Uunimakkara ja perunasose
- Tortillat
- Kalapuikot
- Broilerpihvit
- Pinaattiohukaiset
- Kasvissosekeitto
- Lihapullakastike
- Lihamakaronilaatikko
- Hernekeitto ja pannukakku
- Tonnikalapastavuoka
Kun työkseni kiersin ympäri Suomen kouluja reilun kymmenen vuotta sitten, sain usein nauttia kouluilla myös lounaan. Yhden ainoan kerran jäi syömättä, mutta muuten ruoka oli makoisaa varsin laajasta moitteiden ryöpystä huolimatta. (Ja minä söin siis ihan samaa ruokaa kuin oppilaatkin.)
Minulla on vähän olo, että Suomessa ei osata (vai haluta?) oikein arvostaa maksutonta kouluruokaa. Eihän se yhteiskunnalle ole maksutonta!
❓Mitä sinä ajattelet kouluruoista❓
Hieno juttu tuo maksuton kouluruoka. Olen asunut Australiassa, jossa kouluruoka oli maksullista ja laadultaan surkeaa. Useat vanhemmat laittoivat lapselle eväät mukaan kouluun eivätkä ne olleet kovin tervellistä syötävää.
VastaaPoistaNyt asun Vietnamissa ja olen laittamassa lastani kouluun. Siellä ruoka on maksullista ja ruokailu vapaaehtoista.
Omista kouluruoka-ajoista on jo vuosikymmeniä. On sekä hyviä että vähemmän hyviä muistoja niistä. Silloin koululla oli oma keittäjä, joka laittoi ruuat. Minun suosikkiruokiani olivat makkarakeitto, kesäkeitto, pinaattikeitto, perunamuusi ja uunimakkara tai lihapullat. Muuten en lihasta tai kalasta välittänyt vaan ne piti itkien ja anteeksi pyydellen kantaa keittiöön. Olisi ollut hyvä, jos kasvisruoka ja vegaaniruoka olisivat olleet silloin valtavirtaa kuten nyt.
Aikojen muuttuessa muuttuvat kouluruoatkin, mutta yhä ihmettelen niin monen negatiivista suhtautumista. Eräskin äiti kertoi, että kyllä koulussa tulisi tarjota lohta ja leikkeitä niin lapset kyllä söisivät. Ehkä söisivät, mutta kuka on valmis maksamaan kouluruoasta paljon lisää?
PoistaUlkomailla tosiaan on ihan normaalia, että on eväät mukana. Suomessa lapset saavat edes sen kerran päivässä lämpimän aterian. Ollenkaan kaikissa perheissä ei muuta lämmintä tulekaan.
Tuo kouluruokalista vaikuttaa hyvältä! Poikani ei koskaan valittanut kouluruoasta, mutta kertoi että hänen luokalla oli tyttöjä jotka maistelivat n. teelusikallisen ruokaa ja julistivat sen olevan pahaa. Mitähän näille tytöille kotona syötettiin?
VastaaPoistaOmasta kouluruokailustani en muista kuin inhokit: makaronivelli ja tilliliha. Kaurapuuroa varmaan myös tarjottiin ja sitä en syönyt edes kotona. Nyt kyllä sekin maittaa marjojen kanssa.
Aikanaan kouluvierailuja tehdessäni törmäsin samaan ilmiöön, jossa maistettiin teelusikallisen verran ja kerrottiin, että pahaa on. Valitettavasti monessa kodissa on pääasiallinen ruoka ns. roskaruokaa ja lasten makutottumukset sen mukaisia. Tavallinen kotiruoka ei kelpaa. Tähän kyllä toivoisi muutosta.
VastaaPoista