torstai 3. heinäkuuta 2025

3.7. Matkapuhelin kuukausi

 

   Vuosikymmeniä sitten puhelimet olivat tosiaan puhelimia, joilla soitettiin ja joskus saatettiin jopa tekstiviestikin lähettää.  Olipa monissa puhelimissa ns. matopelikin.
Viime aikoina kuuluu maailmalta, että nämä vanhat puhelimet ovat yhä suositumpia myös nuorten keskuudessa.  Olen itsekin kuullut nuorten toteavan: "Kun tolla voi vaan soittaa tai tekstata, ei tule koko aika oltua puhelimessa."



  Nyt useimmilla on ns. älykännykkä. Minusta on reilua, ettei puhuta matkapuhelimesta, koska nykyaparaateilla tehdään useimmiten paljon muuta kuin soitetaan. On tietoa, yhteyksiä, monenlaista viihdettä ja yhä useampi jopa virallinen palvelu hoituu parhaiten kännykällä.  Kun kulkee ulkona, yllättävän monella on kännykkä kaiken aikaa käytössä. Sillon ei nähdä tai kuulla oikein muuta...

Suuntaus vaan nykyisin tuntuu olevan, ettei enää riitä, että palvelua voi käyttää kännykällä (tai tietokoneella), vaan moni taho vaatii oman appinsä lataamisen. Ei ole mitään merkitystä heille sillä, tarvitseeko asiakas palvelua kerran vuodessa vai jatkuvasti. Kun yhä useampi vaatii sen apin, laitteelta edellytetään yhä suurempaa muistitilaa. Halvemmissa laitteissa tila loppuu kovin pian; varsinkin, jos käyttää kännykkää kamerana ja kuvat tallentuvat kameran muistiin. Minusta pitää olla vaihtoehto, että palvelun saa myös ilman lisäasennuksia. Lisäjutut voivat olla todella lisänä, ei ainoana muotona.

Ettei tule käsitystä, että vastustaisin kännykkää... eheiii!  Käytän itse kännykkää viestinnässä (Signal, sähköposti, viestit), pankkiasioissa, muistilistan pidossa, uutisseurannassa ja harvemmin -lähinnä joissain odotustilanteissa- pelissä.  Minulla on useamman vuoden vanha kännykkä, joka pysyykin niin kauan kun se toimii. En näe mitään syytä vaihtaa uuteen vain siksi, että minulla olisi uusi laite.  Laskin tuossa pikaisesti, että minulla on vuosien aikana ollut n. 15 erilaista kännykkää.

❓Miten sinun kännykänkäyttösi; mihin kaikkeen käytät ja paljonko on erilaisia kännyköitä sinulla ollut❓

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.