Uutisissa kerrotaan, miten äiti ei saa 5-vuotiaalta lapseltaan kännykkää pois, koska siitä seuraa "ahdistus". Minä kyllä koen, ettei ole alkuunkaan kyse mistään ahdistuksesta, vaan normaalista kiukuttelusta. Kun 5-vuotias saa tahtonsa läpi kiukuttelemalla, miten äiti aikoo selvitä hänen kanssaan murrosiässä?
Jutussa kerrotaan, että lapsi viettää kännykän kanssa vähintään 2tuntia, mutta enintään 5 tuntia/päivä. Lisäksi lapsi ei suostu menemään ulos, vaan viettää senkin ajan kännykän parissa. Äiti toteaa myös lapsen puhetaidon viivästyneen.
Äidin kerrotaan myös olevan huolissaan lapsen pärjäämisestä koulussa, kun on ns. avoluokkia. Jää tunne, että ongelma halutaan siirtää muiden hoidettavaksi.
Nythän lääkärit ovat kertoneet saaneensa vanhemmilta pyyntöjä, jotta lääkäri kirjoittaa koululle ohjeen kännykän sallimisesta "ahdistuksen estämiseksi": Useimmat lääkärit tuntuvat olevan ajatusta vastaan, sillä perusteluna vanhemmat käyttävät sitä, että lapsen pitää saada koulussakin yhteys vanhempiinsa.
Miten ihmeessä ennen on pärjätty koulupäivien aikana tai muutenkaan ilman jatkuvaa yhteydenpitoa vanhempiin?
Miten olisi vanhempainkoulu, jossa opetetaan vanhemmille rajojen laittamista? Kun kännykästä on tullut lapsen / nuoren maailman keskipiste, hänellä on edessään viimeistään työelämään siirtyessään valtavat ongelmat. Useimmilla työpaikoilla ei sallita kännykän käyttöä työpaikalla, koska se vie työtehon, josta palkka tulee.
Aikanaan psykologi Keijo Tahkokallio antoi viisaan neuvon: "Vanhempien tehtävä on aiheuttaa myös pettymyksiä lapsilleen". Taustalla ajatus, että kotona asia voidaan selvittää ja lapsikin ymmärtää, ettei voi aina saada haluamaansa. Jos se pitää opetella vieraiden ihmisten parissa, se on paljon rankempaa.
Luettuani näitä uutisia, minulle tulee väistämättä mieleen, jotta nyt koetaan ns. vapaan kasvatuksen (lue: vapaan rehottamisen) seurauksia. Vanhemmilla ei ole eväitä hoitaa vaikeita tilanteita, joissa normaali kiukuttelu nousee pintaan. Kiukuttelu ei ole samaa kuin ahdistus!
Samaa ajattelen minäkin, että vapaa kasvatus poikii nyt hedelmiä. Lapset ottavat perheissä vallan ja pyörittävät vanhempiaan omien mielihalujensa mukaan. Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut kuinka 2 vuotiaalle oli ostettu syntymäpäivälahjaksi älykännykkä, ettei lapsen kanssa tule kiistaa vanhempien kännyköistä. " Äly hoi, älä jätä!"
VastaaPoistaSamaa huomasin eräässä perheessä kun lapsi ei suostunut syömään aamupalaansa. Lapselta kysyttiin, mitä sinä sitten haluat syödä: jääkaapissa on jugurttia ja pakasteessa jäätelöä.
Mitä tosiaan sitten kun murrosikä koittaa?
Miksi monen aikuisen on niin vaikea olla aikuinen; turvallinen, lämmin, mutta myös rajat asettava aikuinen? Kovin usein kuulee, että etenkin äiti on lapsen paras kaveri. Ei aikuisen kuulu olla kaveri! Aikanaan, kun olin nuorisotyössä, nuoret sanoivat, että eivät he halua vanhemmistaan kavereita, vaan aikuisia. Kaverit eivät ole opastamassa ja laittamassa rajoja.
PoistaJos lapsi saa määrätä perheessä asioita, on edessä vielä isojen ongelmien vuori. Asioista voidaan keskustella ja sopia yhdessä, mutta lapsella ei ole määräysvaltaa.
Kännykkäriippuvuus on aikuisen syytä, sillä ne rajat kuuluvat myös tähän asiaan.
Sitäpaitsi, kukuttelu, huutaminen yms. ei ole ahdistusta, vaan vallankäyttöä. Aikuisen ei pidä luovuttaa siksi, että lapsi kiukuttelee. Lapsi hakee rajoja (turvallisuuttakin), mutta vanhempi ei uskalla olla aikuinen, jos kiukuttelulla pääsee tavoitteeseensa.