1.9. kansainvälinen kahvipäivä ☕
Suomalaiset juovat vuodessa kaikkein eniten kahvia / asukas eli n. 9kg paahdettua kahvia/asukas! Enemmistö suomalaisista juo kahvia 3-5kupillista/päivä.
Minä kuulun siihen ryhmään, jolle aamukahvi on eräänlainen pakollinen herättäjä. Muuten olen kahvinjuontia tietoisesti vähentänyt, mutta aamukahvista olisi kyllä todella vaikea luopua.
Nykyisin moni nauttii erilaisia erikoiskahveja. Niitä löytyykin ihan valtava määrä mitä erilaisimpina kokoonpanoina.
Yli 25 vuotta sitten, kun olin kaukana maailmalla, sain ensi kertaa kaakaokahvia. Ensin se kuulosti ja maistuikin vähän oudolta, mutta tykästyin siihen. Suomessa olen myöhemmin muutaman kerran eri paikoissa sitä saanut, mutta ei siitä minulle suosikkia ole tullut.
Kaikkein parhaalta minulle kahvi maistuu luonnossa; veden äärellä, tulilla, hyvässä seurassa. Se on aina vaan yksi minun juhlahetkistäni! ☕🧡
❓Entä sinä, maistuuko kahvi ja, jos maistuu, missä muodossa❓

Aamukahvi (paljon maitoa mukana) omassa rauhassa, päivän lehteä lukien, aloittaa hyvän päivän. :) Puolenpäivän jälkeen en kahvia yleensä juo, koska se vaikeuttaisi nukkumista.
VastaaPoistaTunnelmallista syyskuuta! 🤗
Minulle kahvi mustana ilman sokeria. Mutta juuri noin; rauhassa ja päivän uutisia tutkaillen.
PoistaMä juon kahvia millon vaan. Olen yökukkuja ja saatan keittää kahvit vaikka puolilta öin. Minulle se ei vaikuta nukkumiseen yhtään mitään.
Oikein upeaa syyskuuta sinulle! Minulla kun ei ole enää autoa, en ole sillä suunnalla liikkunut. Muistan kuitenkin teitä usein ja koko sitä paikkaa. Olen saanut siellä viettää paljon ihania aikoja. 💖🤗🍀
Onneksi on tämä Internet, niin yhteydenpito onnistuu näinkin. 😊 Tervetuloa käymään, jos se vain suinkin onnistuu. 🤗
PoistaArvelen, että ilman nettiä olisi moni yhteydenpito jäänyt kovin vähille. Ja onhan useiden asioidenkin hoito helpompaa netin kautta. Ei tosin kaikille.
PoistaOlisi todella mukava nähdä! 😎🍀
Olen juonut kerran elämässäni kahvia. Lapsena, kun kyläpaikassa kaadettiin minullekin enkä kehdannut kieltäytyä. Vaikka pidän niin kahvinpurujen kuin valmistuvan kahvinkin tuoksusta, maku ei miellytä. Olen kokeillut muutaman kerran maistaa - mustana ja maidon kanssa, sokerilla ja ilman, mutta en vain pidä mausta.
VastaaPoistaMakuasioista ei kannata kiistellä. Onhan minullakin moniakin sellaisia ruokia ja juomiakin, joita en vaan saa alas. Onneksi on mahdollisuus valita.
Poista