Minulla oli aikanaan ihana pieni kääpiömäykky nimeltä Roope. Roope oli energinen, iloinen, ystävällinen ja niin rohkea.
Roope oli tullut kotiini vain muutamaa kuukautta aiemmin, kun kerran menin sen kanssa postilaatikolla käymään. Oli kevättalvi. Jostain syystä kaaduin juuri kotimme kohdalla pihassa. Olin tarkoituksella (tuuletus) jättänyt oven auki. Siinä sitten makasin maassa, enkä päässyt ylös. Yritin saada Roopen menemään sisälle, ettei sen tule kylmä. Tämä pieni pelastajani ei lähtenyt mihinkään, vaan alkoi superhaukun pienen koiran äänellään. Ja haukku jatkui, kunnes eräs naapuri oli sen kuullut ja tuli avuksi. Siitä lähtien Roope aina ollessamme ulkona -pihassa tai lenkillä- seurasi tarkasti, että olen pystyssä. Roope oli minun sankarikoirani. Kaveri, josta luopuminen (allergian takia) oli yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä. Vaikka Roope sai kodin ennestään tuttujen kaverien luota, tilanne oli raskas. Yhä vielä, vuosikymmenten jälkeen, pienen kääpiömäykyn näkeminen jossain riipaisee ikävästä... Mutta, olen todella kiitollinen ajasta, jonka Roope oli mukanani elämässä.
Kokeile yhtä uutta asiaa useita kertoja viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.