keskiviikko 3. joulukuuta 2025

3.12. Kansainvälinen vammaisten päivä


   "Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään 3. joulukuuta ja sitä on vietetty vuodesta 1992, jolloin YK julisti päivän vammaisten päiväksi. Päivän tarkoituksena on tehdä yhteiskunnasta esteettömämpi. Lisäksi päivän tarkoituksena on parantaa ihmisten suhtautumista vammaisiin sekä vähentää syrjintää. Päivänä halutaan myös muistaa, että vammaiset voivat elää samankaltaista normaalia elämää kuin muutkin ihmiset.
YK yleissopimus vammaisten oikeuksista hyväksyttiin vuonna 2006 ja astui Suomessa voimaan 2016."

Itsekin vammaisena (polio) joutuu toisinaan vaikeuksiin, kun esteettömyys on kovin usein vain sanoja. Omalla kohdallani nykyisin tuo esteettömyys on varmaan vaikein asia. No, jatkuva, 24/7, kipu toki on ärsyttävää, mutta siihen on vuosikymmenten aikana tottunut. Se vaan on osa elämääni.
Kun päivän yksi tarkoitus on parantaa ihmisten suhtautumista vammaisiin ja vähentää syrjintää, asia ei ehkä niin suuresti tunnu koskettavan minua (kohteena siis). Ehkä osasyy on se, että olen vuosien myötä oppinut olemaan välittämättä kaikenmoisista sanoista tai kohtelusta. Kaikki eivät siihen pysty, eikä heidän pitäisi edes joutua moiseen tilanteeseen.

Minusta tekisi hyvää vähän jokaiselle joutua edes muutamaksi päiväksi kokemaan -vaikka harjoitteluna- elämää jonkinlaisen isomman vamman kanssa. Siinä aukeaisi oma maailmankuvakin eri tavalla! 

Muuten, haluan sanoa myös tämän: Muista, että vammainen ihminenkin on ihminen, joka haluaa elää ja nauttia elämästä! Vamma ei ole este, vain joskus jonkinmoinen hidaste.


Jokaiseen ikäkauteen ihminen tulee aloittelijana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Niinkuin toivot muiden kommentoivan sinulle, niin kommentoi sinä muille.
Asiattomat viestit poistetaan selityksettä.