Mielestäni tämä kirja tulisi lukea (tai kuunnella, toimii hyvin äänikirjanakin) ihan JOKAISEN aikuisen! Erityisesti lasten ja nuorten vanhempien, opettajien, nuorisotyöntekijöiden ym. kasvatustehtävissä työskentelevien sekä päättäjien!
Kirja on Liisa Keltikangas-Järvisen 'Itsekkyyden aika'. Viiden jälkeen ohjelman haastattelun innoittamana kuuntelin kirjan ja voin sanoa, että kolahti todella. Kirja avaa nykyajan elämää monelta osin, mutta antaa myös selkeitä ohjeita muutoksiin, jotka ovat välttämättömiä tilanteen korjaamiseen.
Muutama asia, jotka erityisesti kohdallani jäivät mieleen:
Vanhempien tulee myös tuottaa pettymyksiä lapsilleen.
Se, että vanhemmat kieltävät jonkin asian, ei ole vahingollista. Lapsi oppii turvallisessa ympäristössä kokemaan pettymyksin, minkä 'ei'-sana aiheutti. Näin hän osaa aikanaan muuallakin paremmin sopeutua elämässä eteen tuleviin pettymyksiin. Kukaan ei välty kokemasta tuota sanaa jossain elämänsä vaiheessa.
Jos työ ei tunnu kivalta, pitää vaihtaa työpaikkaa- ajattelu.
Ei työpaikkaa voi loputtomasti vaihtaa vain siksi, ettei työ ole kivaa. Jo oletus, että työ olisi aina kivaa, on outo. Mutta, jos vaihdat kovin usein työpaikkaa, herää työnantajalle kysymys: Mikä on vialla, kun pitää koko aikaa vaihtaa työpaikkaa. Pyrkimällä ratkaisemaan mahdolliset työpaikan ongelmat, tilanne voi korjaantua, ei pakenemalla.
Sosiaaliset taidot eivät kehity somessa.
Somessa voi toki helposti tutustua erilaisiin ihmisiin ja pitää yhteyttä helpostikin - myös aivan tuntemattomien kesken. Kun sitten somessa tulee erimielisyyttä somekaverien kesken, harvoin erimielisyyttä selvitetään. Usein ratkaisu on poistaa ko. henkilö kavereista, estää hänet ja siirtyä muualle. Verkon ulkopuolella yleensä ainakin yritetään selvittää ongelmia.
Somen tykkäyskeräily luo perusteetonta asioiden kaunistelua ja kannanottoja, joiden tiedetään tuovan tykkäyksiä. Asioiden todellinen laita voi olla jopa päinvastainen. Some osaltaan kehittää sepittelyä, jolla saadaan ns.kavereita.
Esimerkkejä olisi niin paljon! Lisää esittelyä löytyy esim.
https://www.bookbeat.com/fi/book/itsekkyyden-aika-1726279?gad_source=1&gad_campaignid=21502806373&gclid=CjwKCAiA95fLBhBPEiwATXUsxH3xfNviAQCNpm5u4GqRqE_W3XyrfvxZ8FCfIW3zi2_EhOHbx19NnRoCrEMQAvD_BwE
👉 Jos saisin suositella yhtä kirjaa aikuisille ja teini-ikäisillekin, se olisi ehdottomasti tämä!
👉 Tämä olisi erinomainen oppikirja kaikkiin kasvatustehtäviin opiskeleville.
👉 HUOM! #Poliitikot ja muut #päättäjät! Tässä kirjassa on ratkaisuja, joista saisi apua moneenkin nykyajan ongelmaan.

Katsoin aikaisemman vinkkisi innoittamana Keltikangas-Järvisen haastattelun... joka oli toki harmillisen lyhyt. Mielenkiintoista asiaa olisi ollut paljon pidempään ohjelmaan. :)
VastaaPoistaKirja on varmasti erittäin ajankohtainen ja tärkeä.
Mukavaa Nuutinpäivän iltaa!
Se haastattelu oli tosiaan lyhyt ja siksi(kin) halusin heti tuon kuunnella. Onneksi juuri kirjana julkaistu oli saatavilla myös äänikirjana. Kirja herättää paljon ajatuksia. Jossain vaiheessa kuuntelen sen vielä uudelleenkin.
PoistaTeille myös hyvänmielen Nuutinpäivän iltaa!🌷